Kiikalan
Kelopartio on noin 30 jäsenen lippukunta, joka kuuluu Salon
alueeseen ja Lounais-Suomen Partiopiiriin.
Lippukunnan toiminta perustuu viikoittain kokoontuvien ryhmien
toimintaan. Lisäksi toimintaan kuuluuvat erilaiset retket,
leirit
ja kilpailut sekä erilaiset tempaukset lippukunnan varojen
keruuseen. Vuoden huipentumana on lippukunnalla ollut talvileiri
Lapissa joko pääsiäisenä tai
hiihtolomalla.
Kesäisin lippukunta on joko järjestänyt itse
kesäleirin saaristoon tai osallistunut suuremmalle
kesäleirille, jonka järjestelystä
tyypillisesti on
vastannut joko Salon alue, partiopiiri tai Suomen
Partiolaiset.
Lippukunnan viikkotoiminta keskittyy pääosin kololle,
joka
sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä
Kiikalan
keskustasta. Kololle on matkaa noin kilometri Komisuon koululta
Suomusjärvelle päin. Retket ja muut harvemmin
järjestettävät tapahtumat
järjestetään
yleensä eri puolilla Kiikalaa ja Suomea.
Lippukunnan toimintaan ovat tervetulleita kaikki toiminnasta
kiinnostuneet. Tyypillisesti partiotaival on alkanut samana
syksynä kuin koulukin, mutta vanhempanakin voi toki mukaan
tulla.
Kiikalan Kelopartio ei peri jäseniltään
varsinaista
jäsenmaksua, mutta edellyttää
jäseniltään
Suomen Partiolaisten jäsenmaksun maksamista. Syksyllä
toimintansa aloittavien ensimmäinen jäsenmaksu kattaa
kyseisen syksyn ja koko seuraavan vuoden. Tämän
jälkeen
tai alkuvuodesta toimintansa aloittavan maksu kattaa yhden
kalenterivuoden.
Toiminnasta kiinnostuneet voivat olla yhteydessä
lippukunnanjohtaja Mikko Peltoon, jonka
sähköpostiosoite
löytyy
tästä.